1§ YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA
Yhdistyksen nimi on Suomen Lunnikoirayhdistys ry ja kotipaikka on Lohja.
2§ TARKOITUS
Yhdistyksen toiminta käsittää koko maan
ja sen tarkoituksena on yhteistyössä Suomen kennelliiton (SKL-FKK)
ja rotujärjestön kanssa rotuyhdistyksenä edistää
puhdasrotuisen lunnikoiran jalostusta ja käyttöä.
3§ TOIMINTA
Tarkoitustaan yhdistys toteuttaa:
- järjestämällä tapaamisia, kursseja ja jalostustoiminnan
ohjausta
- harjoittamalla asiaan liittyvää julkaisutoimintaa
- jakamalla tietoutta lunnikoirasta rodun harrastajille ja yleisölle
- seuraamalla rodun kehitystä niin kotimaassa kuin ulkomailla ja
pyrkimällä yhteistoimintaan ulkomaisten rotuyhdistysten kanssa
Varoja toimintansa tukemiseksi yhdistys hankkii perimällä
jäsenmaksuja. Yhdistys voi asianmukaisella luvalla toimeenpanna
myös rahankeräyksiä, arpajaisia, juhlia ja muita samantyyppisiä tilaisuuksia sekä ottaa
vastaan lahjoituksia ja testamentteja. Yhdistys on oikeutettu omistamaan
myös toimintaansa varten tarpeellista kiinteää omaisuutta.
4§ JÄSENYYS
Yhdistyksen jäsenet ovat joko vuosi-, perhe-,
nuoriso- tai kunniajäseniä.
- Vuosijäseneksi pääsee henkilö, jonka yhdistyksen
hallitus yksimielisesti hyväksyy.
- Perhejäseneksi pääsee henkilö, joka kuuluu vuosijäsenen
perheeseen ja asuu hänen kanssaan.
- Kunniajäseneksi voidaan kutsua hallituksen esityksestä henkilö,
jolle yhdistys tahtoo osoittaa kunnioitusta ja kiitollisuutta. Ehdotuksesta
päätetään yhdistyksen vuosikokouksessa, jolloin
päätöksen tekoon vaaditaan 2/3 annetuista äänistä.
- Nuorisojäsenenksi pääsee alle 18-vuotias samoilla ehdoilla
kuin vuosijäseneksi.
Yhdistyksen kokous voi kutsua yhdistykselle kunniapuheenjohtajan.
Hänen valitsemisekseen tarvitaan 3/4-äänten enemmistö.
Kunniapuheenjohtajalla on läsnäolo- ja puheoikeus hallituksen
kokouksissa.
5 § JÄSENMAKSUT
Jäsenenä perittävän jäsenmaksun suuruuden määrää vuosikokous.
Kunniajäseniltä sekä
kunniapuheenjohtajalta ei peritä jäsenmaksuja. Jäsenmaksu
maksetaan maaliskuun loppuun mennessä.
6 § JÄSENEN EROAMINEN
Jos jäsen haluaa erota hän voi tehdä siitä
kirjallisen ilmoituksen yhdistyksen hallitukselle tai puheenjohtajalle
tai ilmoittaa erostaan yhdistyksen kokouksessa pöytäkirjaan merkittäväksi.
Jos jäsen on jättänyt jäsenmaksunsa maksamatta kehotuksesta huolimatta kahden kuukauden ajan eräpäivästä, katsotaan hänet eronneeksi yhdistyksestä.
Jäsen voidaan hallituksen päätöksellä
erottaa ellei hän kehoituksesta huolimatta ole suorittanut erääntynyttä
jäsenmaksuaan.
Jos jäsen on rikkonut yhdistyksen sääntöjä
tai menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella
huomattavasti vaikeuttanut yhdistyksen toimintaa, toiminut hyvien tapojen
vastaisesti tai erotettu SKL-FKK:sta tai rotujärjestöstä
on yhdistyskokouksella oikeus erottaa jäsen. Erottamispäätös
tehdään suljetulla lippuäänestyksellä ja päätöksen
puolesta on saatava 3/4 enemmistö annetuista äänistä.
Erotettu voi vedota yhdistyskokoukseen 30 päivän aikana siitä
päivästä, jolloin hän on saanut tiedon päätöksestä.
Valituskirjelmä toimitetaan hallitukselle. Valitus käsitellään
lähinnä seuraavassa yhdistyskokouksessa. Jäsenellä,
joka eroaa tai erotetaan yhdistyksestä ei ole oikeutta yhdistyksen
varoihin.
7 § TILIT
Yhdistyksen toiminta- ja tilikausi on kalenterivuosi.
Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen
toimintakertomus on annettava tilintarkastajalle viimeistään
21 vuorokautta ennen vuosikokousta. Tilintarkastajan tulee antaa kirjallinen
lausuntonsa hallitukselle viimeistään kaksi viikkoa ennen vuosikokousta.
8 § HALLINTOELIMET
Yhdistyksen hallinnosta huolehtii hallitus ja yhdistyksen
päätäntävaltaa käyttää yhdistyskokous.
9 § YHDISTYSKOKOUS
Yhdistys vuosikokous pidetään vuosittain hallituksen määräämänä päivänä tammi-maaliskuulla.
Ylimääräinen kokous pidetää, mikäli yhdistyksen kokous sen päättää, hallitus katsoo sen tarpeelliseksi tai kun vähintään yksi kymmenesosa (1/10) äänioikeutetuista jäsenistä tai vähintään 12 äänioikeutettua jäsentä sitä hallitukselta ilmoittamansa asian käsittelyä varten kirjallisesti vaatii.
Ylimääräisessä
kokouksessa voidaan käsitellä vain kokouskutsussa mainittuja
asioita. Kokouskutsut toimitetaan kaikille jäsenille kirjallisesti
viimeistään 14 vrk ennen kokousta. Kokouksessa on jokaisella
jäsenellä, kunniajäsenellä sekä kunniapuheenjohtajalla
yksi ääni, ei kuitenkaan perhe- ja nuorisojäsenillä.
10 § VUOSIKOKOUSASIAT
Vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1) todetaan kokousedustajien äänivaltaisuus
2) valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa
ja kaksi ääntenlaskijaa
3) todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4) hyväksytään kokouksen työjärjestys
5) esitetään hallituksen toimintakertomus, tilinpäätös ja tilintarkastajan lausunto
6) päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallituksella ja muille tilivelvollisille
7) vahvistetaan hallituksen seuraavan vuoden toimintasuunnitelma sekä tulo- ja menoarvio
8) päätetään seuraavan toimintakauden jäsenmaksuista
9) valitaan joka toinen vuosi hallituksen puheenjohtaja kahdeksi vuodeksi
10) valitaan hallituksen jäsenet erovuorossa olevien tilalle sekä valitaan varajäsenet
11) valitaan tilintarkastaja ja hänelle varamies
12) käsitellään hallituksen esittämäät tai kokouskutsussa mainitut asiat
11 § HALLITUS
Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, jonka muodostavat
puheenjohtaja ja 6 muuta jäsentä. Hallituksen jäsenille
valitaan vuodeksi kerrallaan kaksi varajäsentä. Puheenjohtaja valitaan kahdeksi
vuodeksi kerrallaan ja jäsenet kolmeksi vuodeksi niin, että
kaksi hallituksen muuta jäsentä on vuosittain erovuorossa.
Kahdella ensimmäisellä kerralla erovuoroiset määrätään
arpomalla. Sen jälkeen eroaminen tapahtuu vuoron mukaan. Hallitus
valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan, sihteerin ja rahastonhoitajan,
joista kaksi jälkimmäistä voidaan myös valita hallituksen
ulkopuolelta. Hallitus on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja
tai varapuheenjohtaja ja kolme muuta hallituksen jäsentä
on paikalla. Asiat ratkaistaan hallituksen kokouksissa yksinkertaisella
ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä
tasan ratkaisee puheenjohtajan mielipide, vaaleissa kuitenkin arpa.
Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja,
jompikumpi yhdessä sihteerin kanssa. Yhdistyksen hallitus voi oikeuttaa
rahastonhoitajan yksin kirjoittamaan yhdistyksen nimen.
12 § HALLITUKSEN TEHTÄVÄT
Hallitus huolehtii yhdistyksen kirjeenvaihdosta ja muista
juoksevista asioista. Hallitus kutsuu jäsenet kokouksiin ja valmistaa
yhdistyskokouksille sääntöjen mukaan esitettäviksi
määrätyt asiat sekä panee toimeen yhdistyksen päätökset.
Hallitus tekee aloitteita ja ehdotuksia yhdistyskokouksille sopivaksi
harkitsemistaan toimenpiteistä yhdistyksen tarkoitusperien toteuttamiseksi.
Hallitus edustaa yhdistystä, tekee sitoumuksia, kantaa ja vastaa
yhdistyksen puolesta.
13 § SÄÄNTÖJEN MUUTOS
Näitä sääntöjä voidaan muuttaa
vain vuosikokouksen päätöksellä. Muutosehdotuksen
hyväksytyksi tulemiselle vaaditaan 3/4 määräenemmistö
annetuista äänistä.
14 § YHDISTYKSEN PURKAMINEN
Päätös yhdistyksen purkamisesta on tehtävä
kahdessa peräkkäisessä yhdistyskokouksessa, joiden välillä
on oltava ainakin kuukausi ja joista toisen on oltava vuosikokous. Purkamispäätöksen on kummassakin kokouksessa
saatava vähintään 3/4 enemmistö annetuista äänistä.
Yhdistyksen purkautuessa luovutetaan yhdistyksen varat rotuyhdistykselle.
15 § YHDISTYSLAKI
Muilta osin tämän yhdistyksen toiminnassa noudatetaan
yhdistyslain määräyksiä.